20.10.1992

Kanne Hollolan kihlakunnanoikeudessa

A on Messilän Lomakeskus Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että hän oli 6.3.1987 ollut laskettelemassa yhtiölle kuuluvalla hiihtorinteellä Messilässä. Hän oli tällöin ostanut niin sanotut hissiliput, jotka oikeuttivat hänet käyttämään yhtiölle kuuluvaa hiihtohissiä nousuun hiihtorinteen päälle. Hänen noustuaan hissillä ylös ja päästettyään poistumispaikalla irti hissin vetolaitteesta hän oli kaatunut poistumisväylällä olleisiin poikkeuksellisen suuriin uriin. Hänen perässään hississä nousseen laskettelijan poistuessa tällöin hissistä ja päästäessä irti vetolaitteesta vetolaite ei ollut noussutkaan normaalilla tavalla takaisin kelalle vaan roikkunut lähes maan pinnassa ja iskeytynyt voimalla A:n päähän. Iskun voimasta A:n oikea silmä oli tuhoutunut, yläluomi katkennut ja alaluomeen syntynyt neljän senttimetrin pituinen haava ja A:n kasvot ruhjoutuneet lisäksi pahasti. A:n vaatteet olivat vereentyneet.

A:n oikea silmä oli jouduttu poistamaan ja sen tilalle asettamaan proteesi. Vammojensa vuoksi A oli ollut sairaalahoidossa kymmenen päivän ajan ja työkyvytön ajan 7.3. -31.5.1987. Silmän poistamisesta oli A:lle aiheutunut 25 prosentin invaliditeettiä vastaava pysyvä vika ja haitta sekä erittäin kovaa ja pitkäaikaista kipua ja särkyä. Silmäproteesista ja silmäluomeen jääneistä arvista oli aiheutunut A:lle olennaista kosmeettista haittaa. A:n kasvojen ilme oli muuttunut oudon näköiseksi ja epäluonnolliseksi.

Vahinko oli johtunut yhtiön toimihenkilöiden laiminlyönnistä, kun nämä eivät olleet huolehtineet siitä, että niin sanottu nousulatu ja poistumisreitti hissin tuloalueella ja hissilaitteet olisivat olleet riittävän turvallisia ja toimineet asianmukaisesti. Poistumispaikalle nouseva latu-ura oli ollut laduttomaksi ja kuperaksi kulunut ja poistumisreitti hissiltä vaaralliseksi uraantunut. Hissin pysäyttämiseen tarkoitettu hätäkatkaisin oli sijoitettu paikkaan, josta sitä ei voinut käyttää riittävän nopeasti. A:n kasvoihin osuneen nousulaitteen ylösvetokela oli ollut epäkuntoinen, koska se ei ollut kelannut vetolaitetta heti ylös A:n perässä tulleen laskettelijan päästettyä sen irti. Hissin poistumispaikalle ei ollut määrätty valvojaa, joka olisi huolehtinut asiakkaiden turvallisuudesta pysäyttämällä hissin kaatumistapauksessa tai muissa vaaratilanteissa.

Lisäksi A on kannetta kehittäessään katsonut, että yhtiön tarjottua maksua vastaan yleisölle hiihtohissipalveluja se oli tuottamuksesta riippumattakin vastuussa A:lle aiheutuneesta vahingosta eli että yhtiöllä oli niin sanottu ankara vastuu.

Sen vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi pysyvästä viasta ja haitasta 35 000, kivusta ja särystä 30 000, kosmeettisesta haitasta 35 000 ja vaatteiden pesettämisestä 300 markkaa korkoineen sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa niinikään korkoineen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 7.2.1989

Kihlakunnanoikeus on lausunut, että yhtiö oli hissin ja laskettelurinteen omistajana vastuussa siitä, että hissi ja sen poistumispaikka olivat turvalliset ja että laskettelijoille oli annettu riittävät ohjeet hiihtohissin käyttämisestä.

Hissi oli rakennettu viranomaisten määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Rakentamisen jälkeen viranomaiset olivat tarkastaneet hissin laitteineen eikä niissä ollut havaittu vikoja. Viranomaiset eivät olleet edellyttäneet, että kunkin hissin poistumispaikalla olisi ollut eri valvoja, vaan oli pidetty riittävänä, että valvonta oli järjestetty yhteiseksi useammalle hissille.

A ei ollut näyttänyt, että hissin niin sanottu nousulatu ja poistumisreitti olisivat olleet väärin suunniteltuja, epäasiallisessa kunnossa tai muutoin huonosti hoidettuja tai että hissin vetolaitteen ylös vetävä kela olisi ollut viallinen. Hiihtohissi oli täyttänyt niin sanotun hiihtohissistandardin vaatimukset.

Kysymyksessä olevalla poistumispaikalla ei onnettomuuden sattuessa ollut ollut valvojaa. Valvojan paikallaolo olisi saattanut estää onnettomuuden syntymisen, koska valvojalla olisi ollut mahdollisuus nopeasti pysäyttää hissi havaittuaan kaatumisen. Poistumispaikoilla kaatuminen oli yleistä ja kun kysymyksessä oli ollut hiihtolomaviikkojen ruuhkakausi, olisi valvojan paikallaolo ollut erikoisen tärkeää. Valvojan paikallaolokaan ei toisaalta välttämättä olisi estänyt tapahtunutta, mutta laskettelijoiden turvallisuus olisi edellyttänyt parempaa valvontaa.

Hiihtohissejä ja niiden poistumispaikkoja ei ilmeisesti millään järjestelyillä voitu saada sellaisiksi, että kaikki mahdolliset vahingot estyisivät. Täysin moitteettomasti rakennetuissa ja moitteettomassa kunnossa olevilla poistumispaikoilla sattui kaatumisia, mikä kuului laskettelun luonteeseen ja oli huomioitava hissejä rakennettaessa ja turva- ja käyttöohjeita annettaessa.

Yhtiö oli tarjonnut maksua vastaan hiihtohissiä yleisön käytettäväksi ja oli vastuussa hissin käyttäjien turvallisuudesta. Hissin käyttäjiin kuului kokeneiden laskettelijoiden lisäksi paljon lapsia, nuoria, ensikertalaisia tai muutoin kokemattomia laskettelijoita, joiden voitiin olettaa kaatuvan tai muutoin käyttäytyvän arvaamattomasti tavanomaisissakin saati yllättävissä tilanteissa ja jotka eivät osanneet ennakoida toisten kaatumista ja menetellä sen mukaisesti. Yhtiö oli velvollinen huolehtimaan siitä, että hiihtohissien käyttö oli turvallista ja oli siten tuottamuksestaan riippumatta korvausvelvollinen hissien käytössä aiheutuneista vahingoista ja siten myös A:lle nyt aiheutuneesta vahingosta, josta vaaditut korvaukset olivat määriltään kohtuullisia.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle korvaukseksi pysyvästä viasta ja haitasta 35 000, kivusta ja särystä 30 000, kosmeettisesta haitasta 35 000 sekä vaatteiden pesettämisestä 300 eli yhteensä 100 300 markkaa 16 prosentin korkoineen 2.6.1988 lukien ynnä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 15 000 markalla 16 prosentin korkoineen 7.2.1989 lukien.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 24.7.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli saattanut jutun, on todennut, ettei yhtiö ollut hiihtohissin omistajana tuottamuksesta riippumatta vastuussa vahingosta, mikä oli aiheutunut hiihtohissiä käytettäessä. Hiihtohissin poistumispaikan valvonta oli ollut asianmukaisesti järjestetty. Jutussa ei ollut näytetty, että laskettelijoiden turvallisuus olisi edellyttänyt sen järjestämistä toisin. A ei ollut myöskään näyttänyt, että hänelle aiheutunut vahinko olisi johtunut muullakaan tavoin yhtiön tuottamuksesta.

Sen vuoksi hovioikeus on, kumoten kihlakunnanoikeuden päätöksen, vapauttanut yhtiön kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle. A velvoitettiin korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut jutussa 11 000 markalla 16 prosentin korkoineen 24.7.1991 lukien.

Perustelut

Hiihtohissin pitäminen ei ole sen käytöstä odotettavissa olevien vahinkojen vakavuuden tai lukuisuuden perusteella sellaista erityisen vaarallista toimintaa, että Messilän Lomakeskus Oy olisi tuottamuksestaan riippumatta vastuussa A:lle aiheutuneesta vahingosta.

Yhtiö on maksua vastaan tarjonnut yleisölle kysymyksessä olevassa mäessä lasketteluun liittyviä vapaa-ajan palveluja. Yhtiö on siten vastuussa siitä, että A:n näin käyttämä hiihtohissi on täyttänyt sitä koskevat turvallisuusvaatimukset ja että rinteen kunnossapidosta on riittävästi huolehdittu vahinkojen välttämiseksi myös silloin, kun hissiä käyttävät kokemattomat laskettelijat. Hissin on osoitettu olleen asianmukaisessa kunnossa, mutta sen poistumispaikalle oli runsaasta käytöstä aiheutunut syvät urat, joista laskettelijana kokemattoman A:n vahingoittumiseen johtanut kaatuminen on johtunut. Yhtiö ei ole näyttänyt, että huomioon ottaen kaikkien hissin käyttäjien turvallisuus hissin poistumispaikan kuntoa olisi riittävästi valvottu ja kerrottujen urien poistamiseksi olisi ryhdytty tarpeellisiin toimenpiteisiin. Vahinko on osittain johtunut tästä yhtiön laiminlyönnistä.

A:n kärsimään vahinkoon on osittain vaikuttanut hänen oma taitamattomuutensa ja se, että hississä A:n jäljessä tullut hiihtäjä on irroittaessaan otteensa hissin nousulaitteesta menetellyt sillä tavoin varomattomasti, että nousulaite on osunut maassa makaavaan A:han.

Yhtiön tulee korvata puolet kihlakunnanoikeuden tuomitsemista määristä.

Edellä kerrotuilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja A vapautetaan hovioikeuden tuomitsemasta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Yhtiö velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi pysyvästä viasta ja haitasta 17 500 markkaa, kivusta ja särystä 15 000 markkaa, kosmeettisesta haitasta 17 500 markkaa ja vaatteiden pesettämisestä 150 markkaa eli yhteensä 50 150 markkaa 16 prosentin korkoineen 2.6.1988 lukien sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa 19 000 markalla 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antamisesta lukien.